Rehtori

Paasikivi-Opistolle uusi rehtori

Paasikivi-Opiston uudeksi rehtoriksi on valittu Mari Nurmio. Nurmio aloittaa tehtävässään 1.1.2020. Nurmio on työskennellyt Paasikivi-Opistolla opettajana kymmenen vuotta. Opetustyön lisäksi hän on luotsannut maan parhaaksi valittua media-alan ammatillista koulutusta.

Nurmio kokee, että hänen johdollaan opiston toimintaa kehitetään samalla opiskelijoista välittävällä ja yhteisöllisellä otteella kuin aikaisemminkin.

– Meillä on erittäin osaava henkilöstö, ja opiskelijat ovat taitavia ja motivoituneita, sanoo Nurmio.

Nykyinen rehtori Tommi Siivonen siirtyy vuoden vaihteessa Opetushallitukseen kehittämispäälliköksi.

– Olen erittäin onnellinen siitä, että Mari valittiin työni jatkajaksi. Marilla on vankka koulutusalan osaaminen ja kokemusta pitkäjänteisestä kehittämisestä. Tämän työn tuloksena ovat valtakunnallisen Amispalautteen mukaan Suomen tyytyväisimmät media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon opiskelijat, kertoo Siivonen.

Paasikivi-Opisto on vuonna 1980 perustettu kansanopisto, joka on erikoistunut visuaalisen kulttuurin ja viestinnän aloille. Koulutustarjonnassa on median ja taiteen kansanopisto-opintoja sekä suomen kielen ja kulttuurin opintoja. Opisto on myös ammattiopisto, jossa voi opiskella media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Paasikivi-Opisto sijaitsee Turussa Kakskerran saarella. Opistolla opiskelee vuoden aikana noin 250 opiskelijaa. Lisäksi Harjattulassa sijaitsee Humanistisen ammattikorkeakoulun Turun kampus, jossa opiskelee noin 200 opiskelijaa.

Tiedote rehtorivaihdoksesta Paasikivi-Opistossa

Turku, 17.12.2015

PAASIKIVI-OPISTOLLE UUSI REHTORI

Paasikivi-Opiston uudeksi rehtoriksi on nimetty Tommi Siivonen. Hän aloittaa tehtävässä 1.1.2016.

Tommi on koulutukseltaan tietotekniikan insinööri ja on sen lisäksi suorittanut ammatillisen opettajan pätevyyden sekä opetustoimen hallinnon ja johtamisen kelpoisuusopinnot. Hän on työskennellyt Paasikivi-Opistossa lähes kymmenen vuotta, ensin opettajan ja sitten apulaisrehtorin tehtävissä.

Opiston nykyinen rehtori Annika Kokko jatkaa Kansallisen Sivistysliiton johtotehtävissä. Yhteistyötä opiston kanssa jatketaan.