yhteishaku

Suomen paras!

TIEDOTE 6.3.2019
Julkaisuvapaa HETI

KAKSKERRASSA SUOMEN PARAS MEDIA-ALAN AMMATTIKOULU

Paasikivi-Opisto amispalautteiden perusteella paras media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon opiskelupaikoista

Syksyn valtakunnallisen amispalautteen perusteella Paasikivi-Opisto on Suomen paras paikka opiskella media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Tutkinnon aloittaneilta opiskelijoilta kerättävien palautteiden keskiarvo oli 4,5/5. Tutkintoa järjestää Suomessa yhteensä kolmekymmentä koulutuksen järjestäjää.

Tulosten mukaan opiskelijat kokivat, että he voivat vaikuttaa opintoihinsa. He kokivat myös ilmapiirin hyväksi ja ympäristön turvalliseksi.

– Opistolla on hyvin yksinkertainen tavoite: välitämme opiskelijoistamme. Tällaisen positiivisen pedagogiikan vaikutuksista on myös tieteellisistä näyttöä. Meillä on osaava henkilöstö, jolla on sydän paikallaan ja ihan mahtavat opiskelijat, kertoo Paasikivi-Opiston rehtori Tommi Siivonen.

– Hienoa, että ne asiat, joihin uskomme ja jotka koemme tärkeiksi, näkyvät nyt konkreettisesti mittauksessa, toteaa ammatillisen koulutuksen ryhmänohjaajana toimiva opettaja Mari Nurmio.

– Kuulostaa mahtavalta! Voin hyvin suositella opistoa kaikille alasta kiinnostuneille, huudahtaa opiskelija Ida-Maria Råstedt uutisen kuultuaan.

Kysely järjestettiin syksyllä ensimmäistä kertaa, ja tulokset on nyt julkaistu Opetushallinnon tilastopalvelussa.

Paasikivi-Opisto on vuonna 1980 perustettu kansanopisto, joka on erikoistunut visuaalisen kulttuurin ja viestinnän aloihin. Koulutustarjonnassa on median ja taiteen kansanopisto-opintoja sekä suomen kielen ja kulttuurin opintoja. Opisto on myös ammattiopisto, jossa voi opiskella media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Paasikivi-Opisto sijaitsee Turussa Kakskerran saarella. Kampusalueella opiskelee 450 opiskelijaa, joista vajaa puolet Humanistisessa ammattikorkeakoulussa.

Lisätietoja tarvittaessa antaa rehtori Tommi Siivonen, p. 0207 488 604, tommi.siivonen@harjattula.fi
Tiedotteen yhteydessä käytettäviä kuvia ladattavissa osoitteessa: https://drive.google.com/drive/folders/1vQ3wEs5Ua5QKGzPFyRpZ4APxjxy8iORx?usp=sharing
Kyselyn tulokset: https://vipunen.fi/fi-fi/ammatillinen/Sivut/Opiskelijapalaute.aspx

Avoimet ovet x2!

Suuren kysynnän vuoksi opistolla järjestetään avoimet ovet kahtena eri päivänä!

  • Ensimmäinen kerta on keskiviikkona 7.11.2018 klo 9.30–14.
  • Toinen kerta järjestetään keskiviikkona 30.1.2019 klo 9.30–14.

Tervetuloa tutustumaan opistoon ja media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoon.

Ohjelma

9.30–10.00 Tervetulotoivotus, opiston esittely ja ryhmiin jako, rehtori Tommi Siivonen ja ryhmänohjaaja Mari Nurmio
10.00–10.45 Opistoon tutustumista ja opetuksen seuraamista tutoreiden opastamana

10.45–11.15 Lounas, 5 €

11.15–12.00 Opistoon tutustumista ja opetuksen seuraamista tutoreiden opastamana
12.00–12.45 Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon esittely, rehtori Tommi Siivonen
12.45–13.30 Kierros jatkuu: opistoon tutustumista ja opetuksen seuraamista tutoreiden opastamana

13.30 Kahvi
14.15 Bussi lähtee Harjattulasta

Toivomme, että ilmoitat tulostasi etukäteen! Lisätietoja ja ilmoittautuminen: Mari Nurmio, p. 040 5200 166

Kevään 2018 hakuajat

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto, julkaisutuotannon osaamisala

Ammatilliseen perustutkintoon voit hakea yhteishaussa 20.2.2018 klo 08:00 – 13.3.2018 klo 15:00. Katso lisää Opintopolku.fi -palvelusta. Opinnot alkavat 13.8.2018.

Median ja taiteen opintolinjat 2017–2018

Kansanopiston opintolinjojen hakuaika alkaa 14.3.2018 ja jatkuu kunnes opiskelupaikat ovat täyttyneet. Hakeutuminen onnistuu verkkosivujemme kautta. Lisäämme linkin hakulomakkeeseen haun alkaessa. Opinnot alkavat 27.8.2018.

Voit hakea

Opinnot maahanmuuttajille

Hakuaika kesän ja syksyn kursseille alkaa maanantaina 12.3.2018. Tutustu opintolinjoihin.

Yhteishaun tulokset torstaina 15.6.2017

Yhteishaun tulokset julkaistaan huomenna. Media-alan perustutkintoon hakeneet voivat tiedustella opiskelupaikkaansa vastaanotostamme puhelimitse torstaista 15.6.2017 alkaen. Vastaanoton puhelinnumero on 0207 488 600 ja se palvelee klo 9 alkaen.

Opiskelupaikan saaneille lähetetään hyväksymiskirje liitteineen postissa torstaina 15.6. Opintopolku.fi-palvelun ruuhkautumisen takia kirjeitä ei tänään saatu postin matkaan. Kirje viivästyy siis yhdellä päivällä. Hyväksytyille hakijoille kirje tulee postissa todennäköisesti perjantaina tai maanantaina. Pahoittelemme kirjeen viivästymistä.